Paluu blogin pariin

En ole tarkoituksella pitänyt mitään taukoa bloggaamisessa, olen vain ollut laiska ja kiireinen. Olen myös huomannut, että mitä paremmin asiat ovat, sitä vähemmän minulla on kirjoitettavaa. Tämä blogi on minulle tämmöinen mielikuvitusystävä, joka kuuntelee surut ja murheet ;)

Ennen joulua tuntui kuin pieni jouluntaika olisi laskeutunut kotiimme. Kävimme yhdessä miehen kanssa lastentarvikekaupassa kiertelemässä. Minä sain ostaa itselleni äitiyskirjan ja leikkisesti puhuttiin ehkäsyn jättämisestä. Olin varma, että hän heltyy aikaisemmin kuin uskonkaan.

 Jollain tapaa olin kuvitellut, että mieheni on jo nyt täysin valmis isäksi ja saattaa minä hetkenä hyvänsä sytyttää vihreän kynttilän. Lähempänä joulua ja oikeestaan sen jälkeen, sain kuitenkin huomata, ettei rakkaani oikeasti ole vielä lähipäivinä valmis isäksi.

Olin kertonut miehelleeni, että ovulaatio saattaa osua joulun tienoille. No meillähän on edelleen ehkäisy käytössä, joten mitään väliä niillä ovulaatioilla ei ole.  Jostain syystä olin kuitenkin alkanut haaveilemaan...noh..."vaarallisesta" seksistä jouluyönä. Tämä haaveni alkoi olla jo niin valtavissa mittasuhteissa, että melkein jo odotin sellaisen joululahjan saavani. Vaikka mieheini olikin järjestänyt minulle maailman ihannimman joulun, pieni pettymys kalvoi sydäntäni, kun sitä siemenlahjaa ei tullutkaan. Kondomista puhuminen tai sen esiin ottaminen sai kyyneleet silmiini, vaikka kuinka purin hammasta yhteen.

Tämän episodin jälkeen ymmärsin, että mieheni ei vain ole vielä valmis, eikä hänen pidäkkään olla. Todennäköisesti olen itse aiheuttanut vauva höpinöilläni vain enemmän haittaa ja miehellänni on (jopa hänen omien sanojensa mukaan) hieman paineita asian suhteen. Harkitsen edelleen vakavasti siirtymistä takaisin e-pillereihin. En kyllä pidä niistä ollenkaan, mutta varmaan helpottaisi asiaa. Pitää yrittää pitää pää kylmänä ja antaa toiselle aikaa. Tietenkin eniten pelottaa, että suunnittelemme lapsen saannin todella todella tarkasti ja meillä sitten meneekin vuosia ennenkuin raskaudun. 

Tuli jollain tapaa hyvä mieli tämän kirjoittamisesta. Nyt kun on tehty pieni irtautuminen vauvafoorumeilta, äitiyskirja piilotettu ja tilalle etsitty e-pilleri resepti näkyville niin jaksaa taas keskittyä olennaiseen. Keskittyä niihin asioihin, jotka ovat helpompi ja jopa mahdollisia ilman lapsia. Keskittyä rakastamaan ja tukemaan omaa miestä. Jospa sitä sen kunniaksi joisi vähän alkoholia ja kävisi elokuvissa ;) 

Meillä on koko elämä aikaa.

Nainen isolla N:llä!

Varoitus! Yksityiskohtaista naistenvaiva-asiaa!

Wippiii! Ihana mieheni suostui vaihtamaan ehkäisy menetelmää! En siis enään joudu tunkemaan pillerin pilleriä suuhuni vaan mieheni ottaa vastuun ehkäisystä kumien avulla. JES! Minähän olen siis henkilökohtaisesti valmis luopumaan ehkäisystä heti, joten kivi on nyt vähänkun vierähtänyt pois omilta harteiltani, sillä minun ei tarvitse väkisin syödä pillereitä. Miehellä on nyt kaikki päätösvalta, hän saa lopettaa sen kuminkin käytön ihan milloin vain haluaa. oikea syy pillereiden lopettamiselle oli kuitenkin se, että haluan tuntea kiertoni ennen raskautumista ja ennenkaikkea haluan vain hetken edes kokeilla elämää ilman tekohormonien popsimista.

En voi edes käsittää miten ihana olo minulla tälähetkellä on. Vaikka noi pillereiden hormonimäärät on hyvin pieniä niin tunnen kyllä huomattavan eron itsessäni! Kaikki syysmasentelu ja väsymys on taka-alalla. Olo on paljon pirteämpi ja iloisempi. Jostain syystä minulle on tullut terveellisen ruuan himoja. Toki himoitsen yhtälailla karkkiakin kuin ennen, mutta vähän väliä tekee mieli palavasti salaattia. Huonoja puoliakin toki on tässä himossa. Eilen nimittäin vetelin klo 18 asti illalla pelkän aamupuuron voimin. Äitini tarjosi minulle jotain pastaa kyllä päivällä, mutta teki niin paljon mieli jotain gluteinitonta ja terveellistä, etten vaan vonut syödä pastaa vaikka olikin ihan tajuton nälkä. Sitten söin illalla vasta kanaa. Ei todellakaan ole tavallista jättää aterioita väliin. 

Olen nyt ollut kaksi viikkoa ilman pillereitä. Heti tokana pillerittömänä päivänä alkoi pienet menkkakivut sellaiset kivut joita olin tuntenut viimeksi teininä. :D Jostain syystä jopa nautin siitä tunteesta. Sitten tulikin kolmen päivän megalomaaniset verisuihkut :/. Ilmeisesti joku pikakierto meneillän, sillä jo kp 8 selvä ovulaatio. Olen aina tiennyt tarkalleen milloin ovuloin, mutta en ole koskaan tietenkään testannut olenko oikeassaa. Nyt oli pakko hakea seuraavana päivänä ovistesti. Melkein yhtä vahva viiva sieltä tuli kp 9. Kp 10 tuli enään hailakka viiva ja kp 11 tikku oli jo täysin nega. Varmistuin nyt sitten siitä, että aika tarkalleen tiedän ovulaationi. 

Minulla on todella naisellinen olo, vaikka samalla tekee mieli treenata kuin äijä! Ostin piiiiitkästä aikaa itselleni vaatteita. Enkä edes yhtään urheiluvaatetta! Minulla on jopa niin naisellinen olo, että pitkästä aikaa ajattelin vähän pudottaa painoa. Pillereiden aiheuttama turvotus on nyt laskenut ja se on saanut aikaan, että tissit on tyhjät, löysät ja roikkuvat. Samoin vatsa. Voisi tosta vähän polttaa tota ylimäärästä roikkuvaa pois. On sitten edes jotain vertailu kohdetta raskauden jälkeen. Hyvänä puolena kyllä se, että tissit ei ole kokoajan ihan älyttömän kipeet niinkun pillereiden takia oli. Pillereiden aikana piti usein kotiin tullessa riisua liivit pois kun sattu niin paljon. Silloin minulla oli ehka 5 päivää kiertoni aikana kun tissit eivät olleet kipeät.

Nyt kun olen saanut sanottua aikeeni sulattaa löysät pois, niin menenkin treenien kautta kotia syömään rakkaani tuomaa suklaata! ;)  Joulun alla on ehkä vähän huono vähentää namien määrää, mutta maltti on valttia. Katsotaan miten heikkoa tekoa tämä tyttö on ;). 

Harrastuksia, harrastuksia, harrstuksia...

                                                    Blogi ylempään kuvaan: Linkki

Joskus tuossa jo kerroinkin, että noita harratuksia minulla riittää...
Käytännössä ne ovat minun elämäni. käyn töissä vain saadakseni rahaa elämiseen ja harrastamiseen. Kyllä minä työstäni tykkään ja haluaisin sen vakipaikan sieltä saada, mutta yhtähyvin voisin tehdä mitä tahansa muuta samalla palkalla. Minulla ei ole intoa opiskella tai muutenkaan edetä urallani. Tietenkin unelma olisi tehdä työkseen sitä mitä harrastaa, mutta vielä en ole missään niin hyvä, eikä mistään niistä saa tarpeeksi palkkaa.

BJJ
Eli Brasilialainen jujutsu on tällähetkellä ehkä se tärkein harrastus. Aloitin bjj:n vasta nyt syksyllä, mutta se on kyllä vienyt mukanaan. Mieheni on tämän lajin super taitaja, joten kotoota tulee tukea ja neuvoja. Treenaan kyseistä lajia noin 3 kertaa viikossa. Tämä laji on siis...miten sen nyt selittäisi...painia kylpytakissa? :D Tarvitaan voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja notkeutta, eli vaativa laji kaikenkaikkiaan.

KB/TB
Eli kickboxing ja thaiboxing. Olen aloittanut potkunyrkkeilyn joskus 3-4 vuotta sitten. Se on kyllä myös vienyt mukanaan. Käyn treeneissä noin 2 kertaa viikossa, vaikkakin viimeisen kuukauden aikana en ole saanut itseäni motivoitua pystyreeneihin laisinkaan, mutta sekin taas koittaa kun kaipuu tässä pikkuhljaa palaa. Miehen kanssa tulee välillä treenattua nyrkkeilyä kaksistaan. Meidän yhteinen harrastus on vähän niinkun se, että mies valmentaa minua :). Lajeina siis yksinkertaisesti nämä ovat nyrkkeilyä ja potkimista. Ero thaikun ja potkiksen välillä on se, että thaikussa saa ottaa kiinni (vastustajan niskasta ja jalasta), sekä potkia polvilla ja lyödä kyynerpäillä.

Ratsastus
Ratsastusta olenkin sitten harrastanut koko ikäni ja nykyisin en enään käy tunneilla vaan saan ratsastella ystävieni aivan ihania hevosia. Vaihtelevasti sään mukaan 0-2 kertaa viikossa ratsastelen. :)

Koirat
Koiran omistajalle tuttua, että jokapäivä on koiran koulutuspäivä ;). Arkitapojen lisäksi harjoitellaan tottelevaisuuskoketa varten. Nuoremman kanssa on treenattu niin laiskasti ettei se ole vielä ihan koekelpoinen, mutta vanhempi on startannut kolme koetta alokasluokassa. Koirani treenaavat myös noutajien metsästyskokeita. Koirat tykkäävät kun saavat tehdä sitä mihin ne on jalostettu. Omaksi huviksi sitten vielä käymme välillä agltyssä ja näyttelyissä.


Jottei ihan laiskotteluksi menisi, niin ohessa käyn tietenkin punttisalilla kahdesti viikossa. Unohtamatta joskus harvoin sitä uintia, lenkkeilyä, mäkijuoksuja, hiihtoa ja mitä nyt ikinä keksiikään.

Onko pikkasen iso lista karsittavana jos joskus raskaudun. Sanoinkin mehelleni, että jos loukkannun niin pistetään minut heti paksuksi :D. Toipuessani vammasta en voi muutenkaan urheilla niin samalla menis se rauskauskin. No eihän se raskaus mikään sairaus ole, että kyllä minä urheilen niin paljon kun vaan jaksan ja kykenen raskaanakin. Tietenkin noi kontaktilajit vähän sovelletusti.

Onkohan muilla jotain lajeja joita joutuu/ joutunut jättämään raskauden vuoks pois ja miten koville se on ottanut?

Lasten ja koirien kasvatus

Olen elämäni aikana kouluttanut useampaa koiraa. En sanoisi olevani kokenut koiran kouluttaja, mutta minulla on perusajatus siitä miten koira ylipäätänsä oppii. Päähäni on muuttanut niin vahva koiran kouluttaja, että katson niillä silmillä myös äitien ja lasten välistä suhdetta. Kuulostaa varmasti ihan hirveältä, että en miellä koiranpennun ja ihmislapsen kasvatusta kovinkaan erilaiseksi. Ei minulla tietenkään ole kokemusta siitä karvattomasta pennusta, mutta luulen olevani tulevaisuudessa melko samanlainen äiti lapsilleni kuin koirilleni. 

On vaikea pukea näitä ajatuksiani sanoiksi, sillä te ette tiedä millainen suhde minulla koiriini on. Niin monta kuin on koiranomistajaa, niin monta on erilaista koira - omistaja suhdetta. En myöskään tarkoita, että sekoittaisin ihmislapset ja koirat täysin keskenään, vaan tarkoitan sitä, että luulen oppineeni jotain tapoja koiran koulutukesta, mitä väistämättä käytän sovelletusti lapsiini.

Suurimmat samankaltaisuudet tulevat olemaan lähinnä periksiantamattomuus. En anna koirillenikaan periksi, miksi antaisin lapsille? Usein näen kuinka esimerkiks kaupassa lapsi vinkuu karkkia ja äidin kymmenes "ei" käsky pääty kuitenkin suklaapatukan ostoon. Onhan se helppo tapa päästä eroon lapsen temppuilusta ja saada se lapsi hetkeksi aikaa tyytyväiseksi, mutta loppujenlopuksi sillä on tuhoisat seuraukset. Lapsi oppi, että mitä ärsyttävämmksi hän rupeaa, sen helpommin hän saa haluamansa. Jatkossa lapsi tekee aina samoin. Koiramaailmassa voisi olla saman tyylinen tilanne. Istut sohvalla syömässä voikkaria ja koira tulee viereen kuolaamaan. Jokakerta kun käsket sen pois, se tulee sekunnin päästä takaisin, loppujen lopuksi annat sille palan leipää tai luvan nuolla lautasen. Mitä koira tekeee jatkossa, aina kun syöt? 

Meillä myös koirien on toteltava viimeistään tokasta käskystä, sen jälkeen saa sanktiota. (enkä tarkoita nyt mitään väkivaltaa tai muutakaan huutamista ja riehumista) Edellistä koiraesimerkkiä käyttäen tarkoitan siis, että kun käsken koiran pois kuolaamasta, sen on mentävä tokasta "mene" käskystä. Kolmannella kerralla talutan koiran pois. Lapsiesimerkissä äidin on tietenkin tehtävä selväksi lapselle, että jos hän joutuu sanomaan samasta asiasta kolmesti,  vähenee lapselta viikkorahaa tai jotain muuta vastaavaa. Sen sijaan, jos koirani on alusta alkaen ollut kaukana minun syödessäni tai totellut ensimmäisestä käskystä, kutsun sen luokseni nuolemaan lautasen. Jos siis lapsi on ollut kiltisti koko kauppareissun hän ansaitsee mielestäni hyvää palautetta, joskus jopa sen palkinnon! 

Nämä nyt ovat lapsettoman ajatuksia, mutta todellisuus sitten aikanaan näyttää millainen äiti minusta tulee ;) Enkä nyt tarkoita, että todellisuudessa en IKINÄ olisi antanut koirilleni periksi ;) Ihminen ja nainen se minäkin olen vain. Onko kellään muulla tullut koskaan tuntemattomien lapsia katsellessa mieleen omat koirat?

Voimasanat

Hirvittää kuunnella ulkopuolisena toisten ihmisten kiroilua tai ihan vaan normaalia jutustelua väritettynä kirosanoilla. Ihan järkyttävän typerän kuulosta. Silmiäni pyöritellen ja kiroilevia halveksuen saavun sitten kotiini kertomaan puolisolleni kuinka "vi**n rankka päivä mulla tänään oli"...

Minä en edes tiedä kuinka paljon oikeasti kiroilen, sillä se on jotenkin jo niin arkipäivää, arkipuhetta, se erinäisten kirosanojen viljely. Aika moni meistä rääkäsee voimasanan lyötyään vasaralla sormeen, mutta olis edes vain silloin. Meillä kiroillaan välillä han muuten vaan. Eniten hävettää se, että en osaa seuloa niitä kirosanoja pois ennenkuin on liian myöhäistä. Aina tulee kiroiltua väärässä seurassa. Itselläni kun ei ole lapsia, en yksinkertaisesti vaan muista pitää voimasana-arkkuani lukossa lasten seurassa. En minä sinänsä lapsille kiroile, mutta heidän vanhemmilleen kyllä. Todella noloa ja hävettää niin paljon. Ajattelen aina lipsahduksen jälkeen, että nyt tuokin viaton lapsi oppi kiroilemaan minun takia.

Mietin myös kuinka meidän käy jos joskus saisimme omia lapsia. Kuinkahan vaikeaa on oppia kaikista kirosanoista pois. Opinkohan niistä ikinä pois. Viljelenköhän niitä silti muiden kuin omien lasteni kuullen. Faktahn on se, etten millän voi suojella lastani kirosanoilta. Jossain vaiheessa se kuulee väistämättä niitä jostain. En siis sinänsä voi tuomita ystäviäni smanlaisista lipsahduksista mitä itse heidän kohdalla teen. Pakko vaan näyttää itse hyvää esimerkkiä korrektilla puheella. Kyllä sitä viimeistän siinä vaiheesa oppii puhuman nätisti kun oman lapsen suusta alkaa kuulua perkelettä. ;)

Elämä on taas IHANAA

Alkuun vähn hammasasiaa:

Havaitsin sitten seuraavana päivänä edellisen postauksen kirjoituksesta, että kun tauko buranan otossa pitenee, minulle nousee lämpöä. Kivut alkoiva olemaan aika sietämättömiä ja kuume huoletti. Olin niin väsynyt, että saatoin helposti maata koko päivän sängyssä. Päätin sitten mennä uudestaan kipupäivysykeen, sillä tiesin etten kestä enää kuukautta.

Minut otettiin mukisematta suoraan vastaanotolle. Hammaslääkäri sitten katseli hammasta ja totesi: "siinä on lääkepaikka, ei se voi olla kipeä". Näillä sanoilla minut saatettiin ulos päivystyksestä. Mitään reseptiäkään en siis saanut. Että mistä lähtien joku toinen voi määritellä oman kivun?

Totesin ettei kunnallisesta ole yhtään mihinkään ja haravoin edullisimman yksityisen hammaslääkärin itselleni. Sain ajan viikon päähän. Kokemus oli IHANA! ensimmäinen kerta elämässäni kun hammaslääkärikäynti oli täysin kivuton! Lääkäri sai tehtyä kerralla koko juurihoidon loppuun ja minä selvisin vain reilu 200 e laskulla. No eihän tuo halpaa ole, mutta olen valmis maksamaan jos selviän noin kivuttomasti tuollaisesta operaatiosta.

Nyt elämä hymyilee. Kivut ovat kadonneet ja olen taas täynnä energiaa. :)

Oikea aiheeni on miesten ja naisten väliset erot. Niitähän on lukuisia erilaisia, mutta pakko käsitellä nyt yksi hyvin ajankohtainen.
Minä siis olin aika loppu tuon hammaskivun aikana ja mieshän sai kuunnella valitusta päivittäin. Sai sitä valitusta kuunnella kaikki muutkin läheiset, mutta mies luonnollisesti eniten, kun sattuu konkreettisesti asumaan kanssani. Sitäpaitsi oletan minä, että rakkaalle voi kertoa ihan kaikein. Surut, murheet, ilot ja onnet.

Valitin pahaa oloa ja huolta kun pääsee hammaslääkäriin niin myöhään, mutta vastaukseksi en koskaan saanut mitä olisin haunnut. Mieheni ihmetteli miksi valitan hänelle, onko se hänen syynsä. Mies myös kertoi ison kasan ratkaisuja ongelmiini ja tästä se soppa syntyy. Naisena minä en tuossa tilanteessa halua kuulla syytöksiä enkä ainakaan neuvoja. Kyllä minä itsekkin tiedän mitä tilanteessa pitä tehdä, mutta haluan vain valittaa jollekkin asiasta :D. Se mitä halusin, oli empatiaa.

Miehillä on luontainen tarve keksiä raatkaisu pielessä oleviin asioihin, kun taas nainen haluaa hetken prosessoida pahaa oloa ja keskustella aiheesta. Mies valittaa vain silloin, kun hän haluaa jonkun muun apua, jonkun muun näkökulmaa. Nainen haluaa turvaa, tukea ja empatiaa. Tyttökavereiden kanssa kun käydään kahvilla, on koko ryystöhetki pelkkää valitusta kaikenmaailman asioista. On mieltä puhdistavaa valittaa ja voivotella kevyesti. Miehelle valittaminen ajautuu vain umpikujaan, jossa molemmille tulee paha mieli.

En sano kummankaan sukupuolen olevan parempi toistaan tässä suhteessa, mutta suhtaudumme valittmiseen eritavalla ja haemme siitä eriasioita.

Kipua

Ihana on tämä hammassärky! Pakko oli vaihtaa se juurihoidon aikakin, kun ei mulle sopinutkaan aiemmin sovittu aika. Nyt siis "pääsen" siihen kidutustuoliin vasta kk päästä. Olisi luvassa siis tunnin juurihoito sessio. Mitään hajua ei ole kyseisestä toimenpiteestä, mutta kuulemma KIVULIAS!

No on toi hammas kipee jo nytkin, ja buranaa oon joutunut ottamaan melkeen päivitäin 3x600mg. Alkaa pikkuhiljaa huolettaa toi, että miten mun kroppa kestää noin ison buranamäärän vielä kuukauden päivät. Huolettaa myös alkaako tää kipu voimistuman ja kohta ei auta edes toi määrä lääkettä. Nyt on jo havaittavisssa turvotusta, väsymystä, mahakipua ja hieman etova olo kokoajan. Huolettaa myös se, että johtuuko nää oireet tosta hampaasta vai lääkkeestä. Parina iltana ollu sellanen olo ku olis pikkusen kännissä :D. Kuumetta olen mitannut vaan ei siitä taida olla hyötyä, kun eikös burana toimi kuumetta alentavana lääkkeenä.

Tällähetkellä olo on kuitenkin ihan hyvä, että toivotaan jatkuvan enintään näillä oireilla sinne juurihoitoon asti!
Hauskaa viikonloppua, ja kotimaista halloweenia! ;)


PS: Jos kiinnostaa niin tän päivän gluteiiniton resepti:

leipä/piirakka

• n.4dl lämmintä vettä
• n. 2tl taateli siirappia tai acave siirppia (hunajakin käy)
• ripaus suolaa
• n. 150g juustoraastetta
• 3 kananmunaa
• mausteita (omaani tuli: 2 vakosipulin kynttä ja oregaanoa)
• n. 3dl ?? gluteinitonta jauhoja

Laita uuni 200 asteeseen. Sekota  kaikki ainekset kuppiin ja mausta mielesi mukaan. Lisää jauhoja niin, että taikinasta tulee vähän pannaritaikinamainen. Ei ihan vetinen, mutta sellanen juokseva pannukakkutaikina. Kaada pellille leivinpaperin päälle ja uuniin kunnes saanut vähän väriä. Anna vetäytyä hetki ja leikkaa palasiksi. Leivästä tulee kostumukseltaankin pannarimainen. 

Käytän näitä ihan leivän tavoin, eli juustoa ja kinkkua päälle ja ääntä kohti. :) Tällä samalla pohjalla voi tehdä ihan pannaritkin. taikinaan voi lisätä öljyä tai voita ja maustaa mielen mukaan. Pannariin siis hitusen enemmän siirappia.  (vedenkin voi halutessaan korvata maidolla) Eli peruspohja on toi jauhoja, vettä, juustoa, munaa. Siihen tuunailen sitten erilaisia mausteita tai kasviksia sekaan.

Raskausoireita

Sunnuntaina vietin mukavan 12h työpäivän. Töitähän siellä ei juurikaan ollut, joten tuli vietettyä aika paljon aikaa kaksplussan keskustelupalstalla. Siinä 12h aikana kerkee kyllä mukavasti lukemaan noita ketjuja läpi. ;) Onhan se sanomattakin selvää ettei tollanen ole tervettä :D. Olis edes ollut joku romaani tai tietokirja, mutta ei!. 

Työrupeaman puolessavälissä alkoi nälkä kurnia ja päätin hakea pikaisesti kaupasta eväät. Löysin kuitenkin itseni haahuilemasta ympäri kauppaa tyhjä kori kädessä, sillä jokaikinen ruoka-aine ällötti ihan suunnattomasti. No tietenkään tavalliset eväät eivät kelvanneet, mutta edes herkut eivät herättäneet mitään mielitekoja. Nälkä oli kova, mutta ainoa ruoka-aine jota teki mieli, oli säilykeherkkusienet :D. Jotain sain loppujen lopuksi koriini laitettua ja työmaalla söin kaikki eväät hyvällä ruokahalulla.

Minulla normaalisti on siis todella hyvä ruokahalu, eli ei ole tapana arpoa kaupassa mikä ruoka oksettaisi vähiten. :D Tovin pohdittuani asiaa älysin, että monen tunnin raskausfoorumi yliannostus on varmana syypää "oireiluuni". Samaistuuhan siinä, kun lukee oikein pitkään ja antaumuksella muiden raskaus oireita. Asiaan varmana vaikutti myös se, että itse haluaa olla raskaana. Kyllä sitä ihminen alkaa kaikkea kuvitella, kun oikein haluaa.

Onko muillakin ollut "raskaus oireita"?

Olen tämän kierron aikana kerrankin muistanut ottaa kaikki pillerit. Hyvin harvinaista. Harvinainen oire tähän hyvään muistiin on kuitenkin se, että kohtu ja munasarjat ilmottavat jokapäivä olemassa olostaan! Turvotus on järkyttävä! Minähän kuulun niihin onnellisiin, joilla ei ole juurikaan kuukautiskipuja. Ovulaation kyllä tunnen, mutta kuukautisten tuloa en pystyisi ennustamaan ilman pillereitä. Ne vaan alkaa. Nythän minä olen sitten kehittänyt itselleni nämä oireet ja mieletäni olen raskaana! Kp 17 ja raskaana, kyllä!

Keskustelupalsta yliannostuksen jälkeen voin kuitenkin sanoa, etten ole läheskään ainoa rakaus oireet itselleen kehittänyt! :D Katsotaan miten neuroottiseksi muutun kun ne raskaus oireet ovat ihan oikeasti mahdolliset.

Unelmia?

Huhhuh, onpas taas rankkaa pienen pääni sisällä. ;)

Väitän, että sinkkumiehillä on suhteellisen helppo elämä. Heillä hormonit tuskin heittelevät laidasta laitaan tunnin välein. Ensin itketään kuinka kaikki menee päin pyllyä ja hetkeen päästä oma elämä tuntuukin ihan luksukselta. Ei ne hormonit varmaan ala karusellissa pyörimään miehen alettua parisuhteeseen, mutta naisen kanssa seurusteleva mies joutuu elämään niiden tunnevaihtelujen kanssa. Voi mies poloisia, kun eihän ne vaan ymmärrä. Yrittävät kovasti, mutta ovat aina väärässä. ;)

Itselläni on viimeaikoin ilmentynyt ehkä jonkunlaista syysmasennusta. Tai ehkä vaan stressaan kaikkia elämän pieniä asioita, mutta yhdessä niistä kasvaa suuri ahdistuksen aihe. Välillä taas tuntuu ettei elämässäni ole mitään stressattavaa ja sekin ahdistaa!

Viikon päästä pitäisi mennä juurihoitoon... kuulemma sattuu ihan pe*****sti! PELOTTAA!! Myöskin tämä vauvakuume alkaa olemaan aika piinaavaa, kun tiedän ettei tähän tilanteeseen ole tulossa muutosta varmaan nyt ainakaan reiluun puoleen vuoteen. Haluisin unohtaa koko vauvakuumeen. Eikä se itseaiassa ole vaikeaa jättää hieman taka-alalle hetkeksi. Raskaus sattuu vain olemaan ainoa unelmani tällä hetkellä. Mistähän minä sitten unelmoin?

Tänään aloin tajuamaan mikä minua mahdollisesti masentaa: Unelmattomuus! Minä osaan iloita siitä mitä minulla jo on. Minulla on ihana mies, ihana parisuhde, ihanat ystävät, harrastukset, koirat, asunto. Kaikki on täydellistä, mutta minä tarvitsen jotain mistä haaveilla, jotain mitä odottaa. Haluan sen vauvan, mutta sen unelmointi alkaa vain ahdistaa, ja tiedän että se toteutuu melko pian. Haluan omakotitalon, mutta olemme päättäneet hankkia sen vasta mooooonen vuoden päästä. Haluan opiskelupaikan, mutta se osiltaan onkin jo hoidossa. Haluan tulla hyväksi harrastuksissani, ja sen eteen teen kokoajan töitä.

Mistä voi ostaa unelmia? Miten niitä tehdään? Onko minulla jo riittävästi unelmoitavaa, mutten uskalla tai halua unelmoida niistä?

ps. Vietän jopa joulun työmaalla, elikkä ei innosta edes joulun odotus! :D

Vauvakuumetta

Siis minähän teen lapset siinä kohtaa, kun mittariin alkaa se kolmenkympin etappi lähestymään. Minähän en mitään vuvakuumetta pode. Lopetan van ehkäisyn ja katsotan mitä tapahtuu...sitten joskus...monen vuoden päästä.

Yeah, right!

Muutama kuukausi siten valitin töissä pahaa oloa ja päänsärkyä. Miespuoleinen työkaverini arvioi heti, että pullat on nyt uunissa. Vastasin kauhistellen etten todellakaan ole raskaana, ja että minä en synnytä ennenkuin täytän 30.  Toinen työkaverini (naispuolinen) rullasi itsensä toimistotuolissaan ihan liki minua ja kysyi ikääni. Vastauksen saatuaan, hän alkoi totisena takomaan päähäni järkeä.
hän oli sitä mieltä, että nyt on hyvä aika jo aloittaa. Hän kertoi kuinka on vaikeampi tulla raskaaksi kolmekymppisenä. Esikoisen synnyttäminen silloin on riskialttiimpaa ja kaksosten mahdollisuus kasvaa.

siitä se lähti, se vauvakuume! Silloin tajusin, että haluan synnyttää ensimmäisen lapseni jo PALJON ennen kolmekymppisiäni. En olisi koskaan uskonut saavani näin vahvaa vauvakuumetta. Tunnen jopa kipua alavatsassa kun alan oikein haaveilemaan lapsesta. Mietin raskautta ensimmäisenä kun herään ja viimeisenä kun menen nukkumaan. Olen ihän pöpipää, eikä tätä tunneta oikeasti voi kukaan muu ymmärtää kuin vuvakuumeen kokenut.

Hyviä blogeja aiheeseen liittyen: Come to mama ja Haaveissa pieni elämä.

Tämä ei missään nimessä ole mikään ihana tunne. En haaveile mistään vaaleanpunaisista tossuista ja elämän harmoniasta vauvan kanssa. Välillä mietin itkuisena, että haluan lopettaa ehkäisyn heti ja välillä palaan taas alkuperäiseen suunnitelmaani..."sitten joskus". Mietin myös kuinka ihana kämppä meillä olisi ja tänne niin hyvin vauva mahtuisi. Toisaalta taas mietin voiko vuokrakämpässä asua lapsiperhe, ja onko siihen varaa?
Mietin myös onko minulla enään mitään elämää sen jälkeen kun vauva on syntynyt ja kuinka paljon mieheni kestää univelkaa, minun univelkaa ja lapsen kärttyisyyttä. Pystynkö hoitamaaan kaksi koiraa ja yhden vauvan ilman että mies ja koko suku saa kohta olla auttamassa?
Uutena tunteena olen myös huomannut, että tunnen mustasukkaisuutta syntymätöntä lastani kohtaan, sillä en tahdo jakaa miestäni kenenkään ihmisen kanssa. Haluan hänen jakamattoman huomion ja rakkauden itseeni!

Mietityttää myös mitä keholleni taphtuu raskauden jälkeen ja sen aikana. Minä en niinkään pidä lenkkeilystä tai hyötyliikunnasta vaan lähinnä verta/hikeä/kyyneleitä tyypisestä liikunnasta. Harrastan kamppailulajeja ja treenaan päivittäin, joskus useammankin kerran päivässä. Unelmissani raskauteni tulee tietenkin olemaan helppo ja oireeton. Treenaan kovaa viimesille kuukausille asti ja olen jo miettinyt miten treenata kamppailulajeja raskausaikana. Pelkkä punttisali ei oikein innosta. Mitä jos raskauteni onkin sellainen, että oksennan kymmeniä kertoja päivässä enkä pääse ollenkaan urheilemaan. Tiedän että kuulostan pinnalliselta kun tuskailen yhdeksää kuukautta ilman urheilua, mutta noi lajit on minulle elintärkeitä. Kotona kamppailulajit muistuttavat kokoajn itsestään, sillä mieheni on ammattiurheilija. En pääe pakoon sitä tuskaa, etten voisi urheilla lainkaan.

Aiheeseen liittyvä, kouhua herättänyt mami!! Hurjaltahan tuo näyttää, mutta jos kykenee noin urheilemaan raskaanakin niin antaa mennä vaan. Tuon tason urheiija varmasti hallitsee oman kroppansa ja tekniikat niin hyvin, että tuo on mahdollista. Itse en tähän pyri ja tuskin uskaltaisinkaan edes yrittää enää tuollaisella mahalla.

Kuka? Mitä? Häh?

Kuka minä olen?
Olen 23 v. nainen. Asun ihanassa kolmiossa, ja maksan aivan tuhottomasti liikaa vuokraa! Vuokra ei ole kohtuuton huoneiston laatuun ja siaintiin nähden, mutta me tulisimme toimeen hieman köykäsemmässäkin kotterossa. Eipä meillä toki ole toimeentulon kanssa ongelmiakaan.

Avopuolisoni, poikaystäväni on kaikkeni! En ole koskaan tuntenut ketään kohtaan mitään tälläistä. Olen varautunut ja hieman skeptinen ihminen, mutta jos minä johonkin luotan niin se on mieheni ja meidän suhteemme. Tiedän olevani tämän miehen kanssa koko loppuelämäni kävi miten kävi.
 En kannata kihloja, häitä enkä lapsien hankkimista kovinkaan nuorena.
 Emme ole olleet yhdessä kauaa, mutta viimeaikoina olen alkanut haaveilemaan niistä häistä ja lapsista. Olen valmis heti! Jos minä nyt olisin raskaana, olisin onneni kukkuloilla. Jos minua nyt kosittaisiin, vastaisin myöntävästi.

Minä olen oinas! Entinen työkaverini oli kova horoskooppiharrastelija. Kysyin eräänä päivänä häneltä, että millainen oinas on luonteeltaan. Hän vastasi hyvin epäkunnioittavaan äänen sävyyn: " Voi herranenaika, oinaat on sellasia kaks naamasia, siis niin kaks naamasia kun voi vain olla". Kun työtoverini sai tietää, että minä oikeasti olen oinas, hän kertoi vähän lisää.

 Oinaat ovat siis ihmisiä, joilla on sata rautaa tulessa kokoajan. Oinas aloittaa uuden projektin aina edellisen ollessa kesken. On siis hyvin tavallista, että oinaalla on sata projektia meneillään eikä niistä yksikään tule ikinä valmiiksi. Oinas on fyysinen. Liikunta on hyvin tärkeässä roolissa, ja rakkauselämässä kosketus on kallisarvoisen tärkeää. Kun oinas aloittaa jonkun uuden asian (vaikka harrastuksen) hän yleensä innostuu siitä vähän liikaakin. Tavoitteet asetetaan ihan liian korkealle ja kohta tiputaan mahaplätsillä sieltä taivaista.

Sanoin aikaisemmin elämäni olevan ehkä hieman tasapaksua ja syytin siitä vielä horoskooppiani. No faktahan on se, että elämäni ei ole suinkaan tasapaksua vaan rutiinit ovat minulle myrkkyä :D Elämä alkaa helposti tuntua tasapaksulta, jos muutama kuukausi vierähtää todella rutiininomaisesti. Tasapaksuus ei kuitenkaan aina ole huono asia oinaan elämässä.

Oinas on sellainen, että välillä on vain saatava vaihtelua. Tunnistan itseni oinaaksi. Minulla on harrastuksia niin paljon, etten edes yhden käden sormilla psty laskemaan. Niistä lisää myöhemmin!

Onko muilla samaistumisia omaan horoskooppiin tai ehkä johonkin toiseen horoskooppiin? Kuulostaako muille oinaille ollenkaan tutulta esittämäni luonnekuvaus?

Ekaa kertaa!

Otsikon keksimiseen meni muutama tunti ja taisi se otikko vaihtuakkin moneen kertaan. Jääköön tuo idea nyt lukijan harteille tulkittavaksi. ;)

Mietiskelin pitkään aihetta, josta blogia lähtisi kirjoittamaan, mutta en oikeastaan keksinyt mitään yhtenäistä teemaa. Elämäni ei ole mitenkään värikästä, vaan jokseenkin tasapaksua. En ole menestyvä uranainen, en ison perheen äiti, enkä malli, mutta jo vain NAINEN minä olen. Ehkä teema tälle blogille voisi olla naiseus...
Tasapaksu elämäni ei siis johdu siitä ettenkö tekisi mitään, vaan siitä, että olen horoskoopiltani oinas. :D Avaan teille tätä kyllä myöhemmin.

Tulen varmasti käsittelemään aiheita laidasta laitaan niin omasta elämästäni, kuin yhteiskunnastamme. Tekstejä saa ja pitää kommentoida ;).